Paikat:

Non Places  osa 1.

Ihmisen suhde ympäristöön, eläimiin, kasveihin, maahan ilmenee estettisenä elämyksenä , ravinnon lähteenä, materiaalina, tai kiusankappaleena, esteenä, joka on raivattava pois.

Sulkavalla on kaksi paikkaa, joista toisessa kaivetaan hiekkaa ja toisessa murskataan peruskalliota. Kummassakin paikassa, tai pikemminkin epäpaikassa, näkyy ihmisen ja luonnon vuorovaikutus koskettavalla tavalla. Kaivauksilla voi kokea estettisten elämysten koko kirjon ylevyyden ja draaman sävyttämänä.

Sulkavan hiekkakuoppa on suuri kaivantoalue, jonka toiseen päähän on muodostunut lampi, suorastaan pieni järvi. Järvessä on voinut  nähdä kalanpoikasten uiskentelevan ja paikallinen lokki on rakentanut jokavuotisen pesänsä pienelle saarelle. Varsinaista kaivaustoimintaa on tehty ja vielä tehdään hiekkakuopan toisessa laidassa, muu alue on vuosien saatossa saanut uusia käyttäjiä. Aluksi hiekkakuoppa on tarjonnut tilan  nuorten peltoautoharrastukselle, sittemmin moottoripyörien ajoradalle ja viimeisimpänä paikallisen koirakerhon harjoitusmaastona.

Kohta kaikki on toisin. Vaikka kaivanto on vähitellen saavuttanut oman luontaisen tilansa, oman käyttäjäkuntansa, on se joutumassa pakollisten maisemointitoimenpiteiden kohteeksi. Kasvillisuuden valtaamat hiekkakummut tasataan ja jyrätään sekä järvi täytetään. Kalat, lokki ja törmäpääskyt menettävät kotinsa ja kaupunkikoirat ulkoilualueensa.

 

Horsimien hehkua hiekkakuopan kesäyössä 
 

Kastehelmien helinää, elokuun aamu hiekkakuopan heinikossa.

Petollista kastetta, kihokkeja hiekkakuopan lammen reunalla.

Abstraktia ekspressionismia: Korret vedessä

Keväistä tulvaniittyä

Aurinko saa tulvaveden kuplimaan

Hiekkalammen särkkä