Rapistu rauhassa
Pysähtyneisyys ja hiljainen kuolema. Haravakone, traktori, Lada, Folkkari ja lupiinien valtaama koirankoppi
ja ikkuna, josta heijastuvat pihakoivut. Kaikki rantaraitilla läsnä ja
samalla unohtuneessa tilassa. Ollaanko maaseudulla vai kaupungissa, jossain siltä väliltä, ollaan Sulkavalla.
Sulkavalla on tullut vierailtua kesäisin lähes kahden vuosikymmenen ajan muutamia viikkoja kerrallaan. Kylä tekee hiljaista kuolemaa. Väki vanhenee. Vielä ydeksänkymmentäluvun loppupuolella lepikosta kuului pussikaljanuorison kuhinaa ja rannalta ltamyöhällä iloista kiljahtelua, uuden elämän tekemisen ääniä. Tori oli viikonloppuisin täynnä tuoretta myytävää. Nyt se on vanhojen kahvittelupaikka.
Tämän blogin pitäjä on itsekin jo vanhus. Blogin näkökulma on rapistumisen estetiikka. Katse on suunnattu pois sankarimaisemista, nuorten soutajien upeista vartaloista ympäristön pieniin yksityiskohtiin ja sattuman sanelemiin maisemiin. Oleminen Sulkavalla on elämisen tilapäistä ylläpitoa pienessä mökissä pitsiverhojen takana. Mökissä voi elellä vain kesäisin, seinien purueristeet pitäisi vaihtaa. Alun perin mummon mökki kuului kyläkuvaajalle, joka kuvasi yhdessä pienessä kamarissa asiakkaita ja toisessa hellahuoneessa eleli perhe. Tämä mummeli jatkaa perinnettä rekisteröimällä asioita ja ilmiöitä koiran ehdoilla.
